minä avaan sydämeni. luotan sen käsiisi. ytimestä tihkuu, avaan hanakoitakin hanoja -padot pakahtuu innosta: kohti merta soljuunnumme

maanantai 15. syyskuuta 2008

kesäkuu: oli priosessi,vaaikeeeeta

kesto kestää kukonlauluun saakka
kokeilen, liikkuuko katseeni helpommin
vasemmalta oikealle kuin ylhäältä alas.
osaanko kommunikoida tiivistetysti,
kykenenkö olemaan läsnä
edes mannerten hautajaisissa

salaisuudet vyöryvät korvakäytäviin
kielletyt häpeät suihkuavat suoniin
rakensin patoja - muutkin tekivät niin
häpeä pystytti koreilevat kaapumme
sielumme vaatteet, toisinaan harmaat,
toisinaan galaksien väreissä hohtavat

siemenet kaiversivat reikiä patoihin
omenat työnsivät henkensä matoihin

muokkaan multaa, käännän maata
kaadan maljani, nakerran patoni
oksennan planeetat keittiön lattialle
roikun vaahterasta pää kulmittain
seison lammen aallossa sivuttain,
nukun vastatuulen kiepsauksessa
laulan piinaavan kirkon etupenkissä
nauran hullujen kojoottien alttarilla

siirrän talon toiselle maalle
irrotan sen juuret lohkosta
kaksi kerrallaan.

Ei kommentteja: